Hääkuvaus

Teidän tarinanne
Ikuistettuna kuviksi

Dokumentaarista häävalokuvausta Helsingissä ja ympäri Suomea

Hääpari katsoo toisiinsa hymyillen ulkona, naisella on valkoinen hääpuku ja miehellä tumma puku. Naisen kädessä kukkakimppu ja taustalla kirkko.

Hääpäivä on täynnä iloa, rakkautta, naurua ja jännitystä. Kauniita hetkiä tärkeimmän ihmisen, ystävien ja läheisten seurassa. Niitä on ilo muistella vielä vuosien jälkeen.

Häävalokuvauksen merkitys ei ole vain siinä, miltä asiat näyttivät, vaan siinä, miltä ne tuntuivat. Valokuvat tallentavat myös asioita, joita ette itse ehtineet huomata: vieraiden ilmeet, vanhemman reaktion ja ystävien väliset hetket.

Dokumentaarisessa häävalokuvauksessa en pyri ohjaamaan päivää tai muuttamaan sen kulkua. Tarkoitukseni on olla läsnä ja seurata, antaa tilanteiden kehittyä luonnollisesti. Näin syntyy kuvia, jotka tuntuvat omilta ja ajattomilta – kuvia, jotka kestävät aikaa ja merkitystä.

Vuosien päästä hääpäivä ei ehkä enää muistukaan yksityiskohtien kautta, mutta valokuvat voivat palauttaa tunteen. Siksi häävalokuvaus on enemmän kuin kuvia yhdestä päivästä. Se on muisto, johon voi palata yhä uudelleen.

Hääpari suutelee toisiaan ulkona, taustalla metsä.

Hääpotretit

Teille yksilöllisesti suunniteltu hääpotrettikuvaus haluamassanne ympäristössä. Luonnolliset ja ajattomat potretit, joissa keskitytään teihin kahteen.

Sisältää

  • Suunnittelupalaveri, jossa käymme läpi toiveitanne kuvauksen suhteen

  • Yksi potrettisessio hääpäivän aikana yhdessä tai useammassa haluamassanne paikassa

  • Kokonaisuus käsiteltyjä valokuvia

  • Verkkogalleria 3kk ajaksi helppoon kuvien jakoon

alk. 490 €

Hääpari kävelee lumisella tiellä kirkon edessä, nainen pitää kukkakimppua.

Hääpotretit ja
vihkimisen kuvaus

Hääpotretit sekä vihkiminen kuvattuna. Tärkeät hetket ja tunnelma talteen, rauhallisesti ja huomaamattomasti.

Sisältää

  • Suunnittelupalaveri, jossa käymme läpi toiveitanne kuvauksen suhteen

  • Yksi potrettisessio hääpäivän aikana haluamassanne paikassa

  • Vihkitilaisuuden kuvaus

  • Keskimäärin 100-200 valmiiksi käsiteltyä valokuvaa

  • Verkkogalleria 3kk ajaksi helppoon kuvien jakoon

alk. 990 €

Hääpari kävelee ulos kirkosta, ihmiset heittävät riisiä, naurua ja iloa, taustalla kirkko.

Dokumentaarinen
häävalokuvaus

Hääpäivänne ikuistettuna haluamnne tuntimäärän mukaisesti alkaen 6 tunnista ylöspäin. Sisältää hääpotretit, vihkimisen sekä juhlakuvauksen. Kaikki teille tärkeät asiat taltioituna teidän ehdoilla.

Sisältää

  • Suunnittelupalaveri, jossa käymme hääpäivänne kulkua ja pääsette esittämään toiveenne kuvauksen suhteen

  • Yksi tai useampi potrettisessio hääpäivän aikana haluamassanne paikassa

  • Vihkitilaisuuden ja juhlatilaisuuden kuvaus

  • Kaikki teille tärkeät hetket taltioituna

  • Alkaen 250 valmiiksi käsiteltyä valokuvaa, jopa 600 kuvaan asti.

  • Verkkogalleria 3kk ajaksi helppoon kuvien jakoon

alk. 1390 €

Usein kysytyt kysymykset hääkuvauksesta

Ota yhteyttä ja varaa hääpäivällesi valokuvaaja!